Laurinmäen museo- ja luontopolkualue

Torpparimuseon vanhat rakennukset on tuotu paikalle eri puolilta Janakkalan kuntaa. Rakennukset ovat kunnostettuja 1800-luvun lopun rakennuksia, jotka on sijoitettu entisaikojen suomalaisen mallin mukaan ympäröimään pihapiiriä ja kaivoa. Museon alueella toimii myös kesäkahvila (Keltainen talo).

Avoinna: 6.6.-5.9.2015 ke-su klo 10-17

Huom! Torpparimuseoon on pääsymaksu 4€ yli 18 vuotiailta.

Museo: Hakoistentie 371, Janakkala

Laurinmäen ja Määkynmäen alueella kulkee luontopolku, jonka varrella on opastauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Pisimmillään polku käy Määkynmäellä, polku on osin vaikeakulkuinen. Lyhyempi reitti kiertää rauhoitetun männyn kautta takaisin museoalueelle. Luontopolun loppupuolella, Laurinlähteen lähellä, on nähtävillä entisöityä juoksuhautaa. Lisäksi polun varrelta löytyy mm. rautakautinen uhrilehto.

www.janakkala.fi/laurinmaki/etusivu

 

Hakoisten linnavuori

Hakoisten linnavuorella on sijainnut 1200-luvulla rakennettu puolustuslinna, josta on nykyisin jäljellä raunioita.  Lyhyen kiipeämisen jälkeen tulee ensin vastaan esilinnan alue, josta on erotettavissa vallihauotojen sijainti ja jyrkkää mäkeä ylös asti kiivenneille huipulta aukeaa hienot näkymät joka ilmansuuntaan. Kallion laella on lisäksi näkyvissä pieni hiidenkirnu.

Linnavuori sijaitsee aivan 3-tien lähellä Janakkalassa ja sinne pääsee seuraamalla Hakoisten kartanolle ohjaavia viittoja. Pysäköintialue on kartanoon johtavan tien varressa ja polku lähtee pysäköintialueelta (polun alussa on opastetaulu), kartanon alue on yksityiskäytössä!

www.janakkala.fi/laurinmaki/kulttuuria/hakoisten_linnavuori_ja_kulttuurimaisema

 

Puuhamaa

Puuhamaa ei ole perinteinen huvipuisto, vaan nimensä mukaisesti toiminta perustuu yhdessä tekemiseen. Alueella on iso vesipuisto ja 60 muuta toimintakohdetta. Ravintolapalvelut sekä mahdollisuus omien eväiden syöntiin + grillit.

Sisäänpääsy 23€/henkilö, kattaa kaikki alueella olevat toiminnot ja pysäköinnin. Alle 3v ilmaiseksi.

Avoinna: 3.-7.6. ja 9.-13.6. klo 10-17, 14.6.-11.8. klo 10-19

Vähikkäläntie 11, Tervakoski, Janakkala

www.puuhamaa.fi

Additional information