Aboa Vetus & Ars Nova

Historian ja nykytaiteen museo. Aboa Vetuksen sydän on arkeologien esiin kaivama keskiaikainen kaupunkikortteli, jonka lomassa kulkeva perusnäyttely kertoo elämästä keskiajan Turussa ja Suomessa. Nykytaiteen museon Ars Novan näyttelytarjontaan kuuluu sekä kotimaisten että kansainvälisten taiteilijoiden näyttelyitä ja Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelman teoksia.

Museon ohjelma on suunniteltu myös lapsia ajatellen; leikki-ikäisille on oma seikkailukierros oppaan johdolla ja kouluikäisillä on mahdollisuus ratkoa löytöretkivihon tehtäviä Aboa Vetus -museokierroksella.

Lisäksi Aula Cafe ja museomyymälä.

Avoinna päivittäin klo 11-19

Liput 8/5.50e (alle 7v ilmaiseksi)

Itäinen Rantakatu 4-6, Turku

www.aboavetusarsnova.fi

Merikeskus Forum Marinum

Merenkulun erikoismuseo ja Suomen laivastomuseo, keskuksen laivastoon voi tutustua Aurajoella. Aluksiin pääsee tutustumaan vain kesäkaudella, merikeskus ja Bore laivan näyttely ovat avoinna ympäri vuoden. Pysyviä näyttelyitä mm. huviveneiden historiasta kertova venekokoelma ja vaihtuvia näyttelyitä.

Lisäksi Museomyymälä ja Cafe Restaurant Daphne (teeman mukaisesti kahvilastakin löytyy aito purjevene!)

Avoinna talvikaudella ti-su, kesäkaudella (1.5.-30.9.) päivittäin.

Linnankatu 72, Turku

Hinnat ja tarkemmat aukioloajat: www.forum-marinum.fi

Turun linna

Linnassa on useita erilaisia näyttelyitä ja esinekokoelmia; vankisellejä, linnan rakennushistorian näyttely pienoismalleineen, leikkikalunäyttely (leluja 150 vuoden ajalta) ja esilinnassa  Turun kaupungin menneisyyttä ja 1600-1800 -lukujen sisustuksia esitteleviä näyttelyitä. Lapsille oma Lasten linna kokonaisuus ja kesällä omat pikkuritarikierrokset linnassa!

Museokauppa ja kahvilaravintola.

Huom! Linnan sisätilat ovat sokkeloiset, portaat ovat jyrkkiä ja tasoeroja muutenkin paljon.

Avoinna ti-su 10-18

Linnankatu 80, Turku

www.turunmuseokeskus.fi

Porvoon Lelumuseo

Museossa on esillä yli 1000 nukkea ja lukematon määrä muita leluja, joista vanhimmat ovat 1800-luvulta.

Avoinna kesä-elokuussa päivittäin klo 10-15, muulloin tilauksesta.

Liput 3/2e (alle 2v ilmaiseksi)

Jokikatu 14, Porvoo

www.lelumuseo.com

Tytyrin kaivosmuseo

Kaivosmuseossa pääsee aitoon kaivosympäristöön 80 metrin syvyyteen. Kaivoskierroksella voi tutustua mm. kaivoksen toiminnassa käytettyyn vanhaan kalustoon.

Huom! Lämpötila kaivosmuseossa on +8 astetta

Tytyrinkatu 2, Lohja

Aukioloajat ja hinnat: palvelut.lohja.fi/tytyrinkaivos

Olavinlinna

Olavinlinna on Savonlinnan tunnetuin matkailukohde, johon pääsee tutustumaan ympäri vuoden opastetuilla kierroksilla, Olavinlinnan lasten kierroksia perheen pienimmille. Linnassa on myös kaksi näyttelytilaa, Linnanmuseo (esittelee linnasta löytynyttä ja linnaan liittyvää materiaalia) ja Ortodoksinen museo (ikoneita ja muuta kirkkoesineistöä Suomesta ja Venäjältä).

Liput 8/4e (alle 7v ilmaiseksi)

Olavinlinna, Savonlinna

(kävelysiltä Linnankadun päästä)

Aukioloajat: www.nba.fi/fi/museot/olavinlinna

Nukke- ja lelumuseo Suruton

Nukke- ja lelumuseon kokoelmissa on yhteensä noin 3000 nukkea ja lelua, joista 1500 on nukkeja. Vanhimmat nuket ovat 1700-luvun lopusta ja kotimaisten valmistajien nukkeja kokoelmassa on runsaasti. Museo on sijoitettau kahteen kerrokseen ja yläkerrasta löytyy myös pieni leikkinurkkaus.

Suruton sijaitsee Saima-talossa ja talosta löytyy myös kahvila. Museolla on myös pieni museopuoti aulatiloissa.

Liput 5/2e (alle 3v ilmaiseksi)

Linnankatu 11, Savonlinna

Avoinna kesäkaudella päivittäin, tarkemmat aukioloajat: www.nukkemuseo.fi

Vantaan Maatalousmuseo

Paikallismuseo, johon on kerätty esineitä ja tietoa vanhasta Helsingin maalaiskunnasta.

Liput 4/2e

Nybackankuja 2, Vantaa

Aukioloajat: www.vantaanmaatalousmuseo.fi

Vakoilumuseo

Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo. Joitakin laitteita voit kokeilla myös itse tai tehdä agenttitestin.

Avoinna ympäri vuoden. Liput 8/6e.

Satakunnankatu 18, Tampere

www.vakoilumuseo.fi

Pohjois-Pohjanmaan museo

Pohjois-Pohjanmaan museo on kulttuurihistoriallinen maakuntamuseo, josta löytyy monipuolinen pysyvä näyttely, vaihtuvia näyttelyitä ja perheen pienimmillekin sopiva Koiramäki-näyttely, jossa seikkailevat Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen hahmot.

Avoinna tiistaista sunnuntaihin, liput 3/1e. Perjantaisin vapaa pääsy!

Ainolanpolku 1, Oulu

Tarkemmat aukioloajat: oulu.ouka.fi/ppm/

Additional information