Tuulipuiston opastuskeskus ja lintutorni

Porin Tuulipuiston välittömässä läheisyydessä, Reposaaren Pengertien varrella, sijaitsee tuulipuiston opastuskeskus. Keskuksesta saa ajankohtaista tietoa Suomen Hyötytuuli Oy:n tuulivoimatuotannosta sekä tuulivoimasta yleensä. Opastuskeskuksen piha-alueella sijaitsee myös lintutorni (Hilskansaaren luontotorni). Tornin alatasolle pääsee lastenrattailla.

Opastuskeskus avoinna kesäkaudella ma-pe, lintutorni avoinna ympäri vuoden.

Merituulentie 1, Pori

www.hyotytuuli.fi

 

Pohtiolammen Sääksikeskus

Kangasalan Pohtiolammella on Sääksisäätiön ylläpitämä sääksikeskus, jonne jokainen on tervetullut seuraamaan sääksien kirjolohien saalistusta. Sääksiä voi seurata sääksitornista, joka on avoin yleisölle. Torniin pääsee myös pyörätuolilla. Alueella voi nähdä harmaahaikaroita, isokoskeloita ja muita lammella ruokailevia eläimiä. Alueen muita palveluita: lohien ongintapaikka, ravintola, myynnissä sääksiaiheisia tuotteita ja mm. linnunpönttöjä. Pihalla on leikkipaikka lapsille.

Kesäkaudella avoinna päivittäin, tarkemmat tiedot sääksisäätiön sivulta.

Pohtiolammentie 64, Kangasala

www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus

Kustavin savipaja ja käsityökylä

Keramiikkapajan ja –myymälän lisäksi alueelta löytyy Paratiisipajan iso kynttilä- ja sisustusmyymälä, sepänpaja, hopeapaja, tekstiilitupa sekä kahvio. Tontilla saa rauhassa kierrellä ja seurata käsityöläisten työskentelyä pajoissa. Lisäksi pihalla on lapsiperheiden iloksi kotieläimiä ja leikkipaikka, lisäksi kahvila.

Avoinna: kesä-elokuu ma-su  klo 9-20 (käsityökylä), keramiikkamyymälä ja kynttilämyymälä ovat avoinna ympäri vuoden, talvikaudenlla sopimuksen mukaan.

Iniöntie 411 B, Kustavi

www.kustavinsavipaja.fi

 

Heinolan lintutarha

Heinolan lintutarhan toiminta-ajatus on hoitaa loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja ja palauttaa ne takaisin luontoon. Kaikki lintuja ei voida palauttaa takaisin luontoon, mutta tarhalla itsenäisesti pärjäävät jäävät lintutarhalle hoitoon ja opetuskäyttöön. Kotimaisten lajien lisäksi tarhalla on papukaijoja. Lintutarhalla on 7 hoitolarakennusta ja lintutarhan ylläpidosta vastaa Heinolan kaupunki. Vuosittain lintutarhalla vierailee noin 100 000 – 120 000 kävijää. Kesäkaudella alueella on kioski.

Vapaa pääsy

Avoinna: ma-pe 7-16, la-su 7-14, kesä-heinäkuussa ma-pe 10-18, la-su 10-16

A. F. Aironkatu 3, Heinola

www.heinolanlintutarha.fi

Elonkierto maatalouden esittelypuisto

Elonkierto on MTT:n perustama maatalouden esittelypuisto Jokioisissa. Puistoalueella esitellään maataloutta, maataloustutkimusta ja sen sovelluksia, lisäksi Elonkierrossa asustavat kyyttö-lehmät, hevoset, possut, vuohet, kukot ja kanat. Elonkierros tehdään kahden kilometrin pituista polkua pitkin, matkan varrella on esittelytauluja. Alueella on Makasiinikahvila, jota ylläpitää 4H-yhdistys, matkailijat ovat myös tervetulleita  MTT:n henkilöstöruokala Omettaan, jossa on myynnissä myös MTT:n oman koemeijerin juustoja.

Puistoon on vapaa pääsy.

Avoinna kesäkuun alusta syyskuun puoliväliin.

Ojaistentie 44, Jokioinen

portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/puistot/elonkierto

www.facebook.com/elonkierto

Yli-Marolan 4H kotieläinpiha

4H-kotieläinpiha on kulttuurihistoriallinen matkailukohde, maalaismiljöö lähes keskellä kaupunkia. Pieneläimiä (kilpikonnia, marsuja, kaneja, papukaijoja) sisätiloissa ja kesäisin piha-alueella kotieläimiä. Lisäksi kahvila ja putiikki avoinna kotieläinpihan aukioloaikoina.

Avoinna touko-elokuussa ma-ti, to-la

Pihalle on vapaaehtoinen pääsymaksu.

Neljänkaivonkatu 47, Lahti

lahti.4h.fi/yli-marolan-4h-kotielainpiha/

Kaiturin tilan kotieläinpiha

Kotieläinpiha ja kesäkahvila. Tilan eläimiä: kyytöt, maatiaiskanat, hevoset, lampaat ym.

Avoinna koulujen kesälomien ajan ke-su, kahvila sunnuntaisin. Muina aikoina tilauksesta.

Opastetut kierrokset ke-la klo 12 ja 14 ovat maksullisia (5€/hlö tai 15€/perhe), sunnuntaina ei opastuksia

Nälkänummentie 19, Masku

Tarkemmat tiedot: www.kaiturintila.fi

Liminganlahden luontokeskus

Liminganlahden luontokeskuksen näyttelyssä tutustutaan vuoden kulkuun lintujen näkökulmasta. Löydät myös tietoa lintujen aisteista, pesinnästä, muutosta ym. Luontokeskuksen pihasta lähtee pitkospuupolku lintutornille, jota pitkin pääse kulkemaan niin pyörätuolilla kuin lastenvaunujen kanssa.

Luontokeskuksen näyttely ja kahvila ovat avoinna ma-pe 10-18, la-su 10-16.

Luontokeskuksen näyttelyyn tutustuminen ilman opastusta on maksutonta.

Rantakurvi 6, Liminka

www.liminganlahti.fi

Luolalanjärjen luontopolku

Luolalanjärvi sijaitsee kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Järven ympäristön kulkureittien pituus on kaikkiaan noin 3 kilometriä. Pääosin polku myötäilee järven rantaa, mutta itäpuolella reitti kulkee metsäisessä maastossa.

Järven rannalla on kaksi lintutornia, joista toiseen on rakennettu kulkuramppi. Kulkurampillinen lava sijaitsee osoitteessa Järveläntie 10, Naantali

www.naantali.fi/liikunta_ja_ulkoilu/luonto_ja_ulkoilureitit/fi_FI/luolalanjarven_luontopolku/

Kirjurinluoto

Kirjurinluoto on tunnettu piknikpuisto, jossa voit viettää kesäisen päivän seikkaillen, luodon leikkipuistoissa leikkien, luodon eläimiin ja lintuihin tutustuen, minigolfia pelaten, uiden tai luontopoluilla virkistyen.

Suomen monipuolisin leikkipuistokokonaisuus, josta löytyy omat alueensa niin perheen pienimmille kuin isommillekin. Pelle Hermannin Leikkipuisto ja Angry Birds puisto ovat avoinna ympäri vuoden. Kesäisin käytössä myös kahluuallas ja leikkipuiston areenan katsomossa voi seurata erilaisia esityksiä. Leikkipuiston läheisyydessä on myös lasten liikennepuisto Vinkkari, jossa pääsee ajamaan polkuautoilla ja polkupyörillä. Liikennepuisto on maksuton.

Kirjurinluodosta löytyvät myös Satakunnan Vihertietokeskus ja näyttelypuisto (Hanhipuisto). Molempiin vapaa pääsy.

Kirjurinluodon alueella on retkipöytiä ja penkkejä, joissa voi nauttia omista eväistä luonnon keskellä. Lisäksi nuotiopaikka pormestarin sillan kupeessa.

Alueen pienoisgolfkeskus on maksullinen kohde, maksu vain käteisellä.

Kahvila Viksu leikkipuistossa avoinna kesäkaudella ja uimarannan läheisyydessä on kioski, josta saa juomia ja jäätelöä. Lisäksi alueella palvelee Kirjurin kesäravintola.

Kirjurinluodossa on ilmaista pysäköintitilaa omalla autolla saapuville.

Kirjurinluodontie, Pori

www.kirjurinluoto.fi

Lisätietoja